Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on päättänyt olla hyväksymättä Euroopan neuvoston bioetiikkakomitean (DH-BIO) esittämää neuvoa-antavaa lausuntoa koskevaa pyyntöä perustamissopimuksen 29 artiklan mukaisesti. yleissopimus ihmisoikeuksista ja biolääketieteestä ("Oviedon sopimus"). The päätös on lopullinen. DH-BIO pyysi Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta antamaan neuvoa-antavan lausunnon kahdessa kysymyksessä, jotka koskivat mielenterveysongelmista kärsivien henkilöiden ihmisoikeuksien ja arvokkuuden suojelua tahdonvastaisen sijoittamisen ja/tai hoidon yhteydessä. Tuomioistuin hylkäsi pyynnön, koska vaikka se vahvisti yleisesti Oviedon yleissopimuksen 29 artiklan mukaisen toimivaltansa antaa neuvoa-antavia lausuntoja, esitetyt kysymykset eivät kuuluneet tuomioistuimen toimivaltaan.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Euroopan tuomioistuin oli vastaanottanut Oviedon yleissopimuksen 29 artiklan mukaisen neuvoa-antavan lausunnon. Tällaisia pyyntöjä ei pidä sekoittaa pöytäkirjan nro 16 mukaisiin neuvoa-antavaa lausuntoa koskeviin pyyntöihin, jotka sallivat sen ratifioineiden jäsenvaltioiden määrittelemien korkeimpien tuomioistuinten ja tuomioistuimien pyytää neuvoa-antavia lausuntoja tulkintaa tai soveltamista koskevissa periaatteellisissa kysymyksissä. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tai sen pöytäkirjoissa määriteltyjen oikeuksien ja vapauksien
Tausta
Neuvoa-antavaa lausuntoa koskeva pyyntö esitettiin 3.
Bioetiikkakomitean esittämien kysymysten tarkoituksena oli selventää tiettyjä Oviedon yleissopimuksen 7 artiklan oikeudellisen tulkinnan näkökohtia, jotta voitaisiin antaa ohjeita sen nykyistä ja tulevaa työtä tällä alalla. Kysymykset olivat seuraavat:
(1) Oviedon yleissopimuksen tavoitteen valossa taata kaikille ilman syrjintää, heidän koskemattomuutensa kunnioittaminen" (Oviedon yleissopimuksen 1 artikla), mitä Oviedon yleissopimuksen 7 artiklassa tarkoitettuja "suojaehtoja" jäsenvaltion on säänneltävä täyttääkseen suojelun vähimmäisvaatimukset?
(2) Mielenterveyden häiriön hoidossa annettava ilman asianomaisen suostumusta ja tarkoituksena on suojella muita vakavalta vahingolta (joka ei kuulu 7 artiklan soveltamisalaan, mutta kuuluu 26 artiklan soveltamisalaan (1) Oviedon yleissopimuksen), tuleeko samoja suojaehtoja soveltaa kuin kysymyksessä 1?
Kesäkuussa 2020 Euroopan ihmisoikeussopimuksen ("Euroopan yleissopimus") sopimuspuolia pyydettiin käsittelemään kysymystä tuomioistuimen toimivallasta, antamaan huomautuksensa DH-BIO:n pyynnöstä ja toimittamaan tietoja asiaan liittyvistä asioista. kansallista lainsäädäntöä ja käytäntöä. Seuraaville kansalaisyhteiskunnan organisaatioille myönnettiin väliintulolupa: Voimassaolo; Kansainvälinen vammaisliitto, The Euroopan vammaisfoorumi, Inclusion Europe, Autism Europe ja Mental Health Europe (yhdessä); ja Psykiatrian käyttäjien ja selviytyneiden ihmisoikeuksien keskus.
Suuri jaosto käsitteli tulkkauspyynnön.
Yhteisöjen tuomioistuimen päätös
Tuomioistuin tunnusti, että sillä oli toimivalta antaa neuvoa-antavia lausuntoja Oviedon yleissopimuksen 29 artiklan mukaisesti, ja määritti tämän toimivallan luonteen, laajuuden ja rajoitukset. Oviedon yleissopimuksen 29 artiklassa määrätään, että tuomioistuin voi antaa neuvoa-antavia lausuntoja "oikeudellisista kysymyksistä", jotka koskevat "nykyisen yleissopimuksen" "tulkintaa". Tämä terminologia voidaan selvästi jäljittää vuoteen 1995, jolloin tuomioistuin kannatti ajatusta tulkitsevan tehtävän ottamisesta Euroopan yleissopimuksen nykyisen 47 artiklan 1 kohdan sanamuodon pohjalta. Koska adjektiivin "oikeudellinen" käyttö kyseisessä artiklassa merkitsi aikomusta sulkea pois tuomioistuimen toimivalta poliittisissa kysymyksissä ja kaikissa kysymyksissä, jotka ylittivät pelkän tekstin tulkinnan, 29 artiklan mukaiseen pyyntöön olisi sovellettava samanlaista rajoituksen ja kaikkien esitettyjen kysymysten on siksi oltava "oikeudellisia".
Tämä menettely sisälsi sopimuksen tulkinnan soveltamalla Wienin yleissopimuksen 31–33 artiklan mukaisia menetelmiä. Sillä aikaa tuomioistuin pitää yleissopimusta elävänä välineenä nykyisten olosuhteiden valossa tulkittaessa se katsoi, että 29 artiklassa ei ollut vastaavaa perustetta omaksua samaa lähestymistapaa Oviedon yleissopimukseen. Eurooppasopimukseen verrattuna Oviedon yleissopimus mallinnettiin puitevälineeksi/sopimukseksi, jossa määritellään biolääketieteen alan tärkeimmät ihmisoikeudet ja periaatteet, joita kehitetään edelleen erityisaloilla pöytäkirjojen avulla.
Erityisesti vaikka yleissopimuksen asiaa koskevat määräykset eivät sulje pois tuomioistuimelle oikeudellisen tehtävän antamista suhteessa muihin Euroopan neuvoston puitteissa tehtyihin ihmisoikeussopimuksiin, tämä tehtiin sillä ehdolla, että sen toimivalta sen perustamissäädös säilyi ennallaan. Se ei voinut toteuttaa Oviedon yleissopimuksen 29 artiklassa määrättyä menettelyä tavalla, joka on ristiriidassa yleissopimuksen 47 artiklan 2 kohdan tarkoituksen kanssa, jonka tarkoituksena oli säilyttää sen ensisijainen oikeudellinen tehtävä yleissopimuksen mukaista oikeutta hoitavana kansainvälisenä tuomioistuimena.
Hallituksilta saaduissa huomautuksissa jotkut katsoivat, että tuomioistuin ei ollut toimivaltainen vastaamaan kysymyksiin Euroopan yleissopimuksen 47 artiklan 2 kohdan nojalla. Jotkut esittivät erilaisia ehdotuksia siitä, mitä "suojaolosuhteita" Oviedon yleissopimuksen osapuolina olevien valtioiden tulisi säännellä. Suurin osa heistä ilmoitti, että heidän kansallisessa lainsäädännössään on määrätty tahattomista toimenpiteistä mielenterveyshäiriöistä kärsivien henkilöiden osalta, jos se oli tarpeen muiden suojelemiseksi vakavilta haitoilta. Yleensä tällaisiin toimiin sovellettiin samoja säännöksiä, ja niihin sovellettiin samoja suojaehtoja kuin toimiin, joiden tarkoituksena oli suojella asianomaisia henkilöitä aiheuttamasta vahinkoa itselleen. Tahattoman puuttumisen perusteiden erottaminen toisistaan oli erittäin vaikeaa, koska monet sairaudet aiheuttivat riskin sekä asianomaiselle henkilölle että kolmansille osapuolille.
Asiaan osallistuneilta järjestöiltä saatujen kolmen kannanoton yhteinen teema oli, että Oviedon yleissopimuksen 7 ja 26 artikla eivät olleet yhteensopivia sopimuksen kanssa. Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus (CRPD). Käsitys hoidon määräämisestä ilman suostumusta oli vastoin vammaisdirektiiviä. Tällainen käytäntö oli vastoin ihmisarvon, syrjimättömyyden sekä henkilön vapauden ja turvallisuuden periaatteita ja rikkoi useita vammaisyleissopimuksen määräyksiä, erityisesti kyseisen asiakirjan 14 artiklaa. Kaikki Oviedon yleissopimuksen sopimuspuolet olivat ratifioineet vammaisyleissopimuksen, samoin kuin kaikki Euroopan yleissopimuksen 47 sopimusvaltiosta yhtä lukuun ottamatta. Tuomioistuimen tulisi pyrkiä yhdenmukaiseen tulkintaan Euroopan yleissopimuksen, Oviedon yleissopimuksen ja vammaisyleissopimuksen vastaavien määräysten välillä.
Tuomioistuimen mielestä "suojaehtoja", joita jäsenvaltioiden "täytyi säännellä suojelun vähimmäisvaatimusten täyttämiseksi" Oviedon yleissopimuksen 7 artiklan mukaisesti, ei kuitenkaan voitu täsmentää abstraktin oikeudellisen tulkinnan avulla. Oli selvää, että tämä määräys heijasti tarkoituksellista valintaa jättää sopimusvaltioille tietty liikkumavara määrittää yksityiskohtaisemmin kansallisessa lainsäädännössään tässä yhteydessä sovellettavat suojaehdot. Mitä tulee ehdotukseen, että se nojautuisi asiaankuuluviin yleissopimuksen periaatteisiin, tuomioistuin toisti, että sen Oviedon yleissopimuksen mukaisen neuvoa-antavan toimivallan on toimittava sopusoinnussa Euroopan yleissopimuksen mukaisen toimivaltansa kanssa ja säilytettävä se, ennen kaikkea sen ensisijaisen oikeudellisen tehtävän kanssa kansainvälisenä tuomioistuimena, joka hallinnoi oikeudenmukaisuutta. Sen ei siksi pitäisi tässä yhteydessä tulkita mitään yleissopimuksen aineellisia määräyksiä tai oikeuskäytännön periaatteita. Vaikka tuomioistuimen 29 artiklan mukaiset lausunnot olivat neuvoa-antavia ja näin ollen ei-sitovia, vastaus olisi silti arvovaltainen ja keskittyisi vähintään yhtä paljon itse Eurooppa-sopimukseen kuin Oviedon yleissopimukseen ja uhkaisi haitata sen merkittävää kiistanalaista toimivaltaa.
Siitä huolimatta tuomioistuin huomautti, että Oviedon yleissopimuksen erillisestä luonteesta huolimatta sen 7 artiklan valtioille asetetut vaatimukset vastaavat käytännössä Euroopan yleissopimuksen vaatimuksia, sillä tällä hetkellä kaikki yleissopimuksen ratifioineet valtiot ovat myös sidottu jälkimmäiseen. Näin ollen kansallisen lainsäädännön takeiden, jotka vastaavat Oviedon yleissopimuksen 7 artiklan "suojaehtoja", on täytettävä Euroopan yleissopimuksen asiaankuuluvien määräysten vaatimukset, sellaisina kuin tuomioistuin on kehittänyt laajan oikeuskäytäntönsä avulla. mielenterveyshäiriöiden hoitoon. Tälle oikeuskäytännölle on lisäksi ominaista yhteisöjen tuomioistuimen dynaaminen lähestymistapa yleissopimuksen tulkintaan, jota ohjaavat myös kehittyvät kansalliset ja kansainväliset oikeudelliset ja lääketieteelliset standardit. Siksi toimivaltaisten kansallisten viranomaisten olisi varmistettava, että kansallinen lainsäädäntö on ja pysyy täysin yhdenmukainen eurooppalaisen yleissopimuksen asiaa koskevien standardien kanssa, mukaan lukien ne, jotka asettavat valtioille myönteisiä velvoitteita varmistaakseen perusoikeuksien tosiasiallisen nauttimisen.
Näistä syistä ei Oviedon yleissopimuksen 7 artiklan mukaisten "sääntelyn" vähimmäisvaatimusten vahvistaminen eikä tällaisten vaatimusten "selvyyden saavuttaminen" perustuisi tuomioistuimen tuomioihin ja päätöksiin, jotka koskevat tahattomia toimenpiteitä mielenterveyshäiriöistä kärsivien henkilöiden osalta. niistä on annettava neuvoa-antava lausunto kyseisen asiakirjan 29 artiklan mukaisesti. Kysymys 1 ei siis kuulunut tuomioistuimen toimivaltaan. Mitä tulee kysymykseen 2, joka jatkoi ensimmäisestä ja liittyi läheisesti siihen, yhteisöjen tuomioistuin katsoi myös, ettei se kuulunut sen toimivaltaan vastata siihen.
