Kansalaisyhteiskunta (CS) on suora tapa, jolla kansalaiset ilmaisevat itseään ja osallistuvat kuulemiseen ennen päätöksentekoa valtiossa. Se on lisärakenne koko oikeusvaltion organisaatiokaaviossa, jolla on toimeenpanovallan ja lainsäätäjän roolia täydentävä rakenne. CS:n tapa, välittömyys ja osallistumisaste määräävät ensinnäkin demokratian asteen ja toiseksi oikeusvaltion tehokkuuden tason kussakin maassa erikseen. CS:n institutionalisoitu osallistuminen valtion ja kansainvälisten järjestöjen rakenteisiin kuulemisen/vuoropuhelun kautta on välttämätöntä.
Tarkemmin sanottuna valtiot, joilla on hyviä käytäntöjä yhteiskuntaelämän osallistumisessa, toimivat sujuvammin tehostettujen demokraattisten prosessien myötä ja päinvastoin, kun taas valtiot, joissa CS-osallistuminen on vähäistä, jäävät jälkeen, mikä johtaa kansalaisten huomattavaan poissaoloon vuoropuhelusta, mikä vaikuttaa niiden toimintaan.
CS voi täydentävän roolinsa kautta saattaa myös muut voimat ja valtiorakenteet kasvokkain yhteiskunnan ja ihmisen prioriteettien todellisten ongelmien kanssa. Yksinkertainen onnistunut esimerkki on ilmastonmuutoksen globaalin ongelman korostaminen. Muiden valtiovallan valvonta on oikeusvaltiota vakauttava tekijä. Samalla CS voi roolinsa kautta palauttaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja edistää valtion vallanhallinnan itsesääntelyä. Erityisesti CS:n osallistumisella voi olla erilaisia tarkoituksia, kuten ihmisoikeuksien ja vapauksien puolustajana oikeusvaltion puitteissa kritisoimalla kaikkia sen sisällä olevia valtuuksia.
Erityisen ja suhteellisesti tärkeä on CS:n rooli kansainvälisissä järjestöissä, joiden tulisi olla roolimalleja omassa toiminnassaan. Huomaan, että YK:n sihteeristö, Euroopan neuvosto ja EU, vaikka niissäkin olisi erilaisia rakenteita, ottavat CS:t mukaan jatkuvaan vuoropuheluun. Kun kyseessä on Etyjin, työtä on paljon tehtävänä, koska hallitustasolla ei ole vieläkään tehty kompromisseja siitä, miten CS voi osallistua työhönsä. ETYJ:n yleiskokous on nimittänyt CS:lle erityisedustajan, joka valmistelee selonteon CS:n hyvistä käytännöistä jäsenvaltioissa ja mekanismin osallistumiseksi yleiskokouksen työhön.
Ei ole olemassa kiinteää ja yleismaailmallista tapaa hyödyntää CS:tä valtioissa, mikä pätee eri tavalla CS:n osallistumiseen niiden laajempaan organisaatioon. Toiset ovat institutionalisoineet CS:n sisällyttämisen laajempaan valtiorakenteeseen, kun taas toiset eivät. Valitettavasti joissakin osavaltioissa, vaikka ne viittaavatkin CS:ään, CS ei saa asianmukaista kunnioitusta niiden päivittäisessä toiminnassa.
CS:n organisaatio vaihtelee osavaltioittain. Joitakin esimerkkejä ilmeisistä CS-instituuteista ovat oikeusasiamies, lainsäädäntö-/ihmisoikeusvaltuutettu jne. Instituutiot, joilla on erilainen riippumattomuus muista valtion vallasta, mutta joilla on myös erilainen rooli. Yllä olevaan liittyen CS:n ilmaisu ja organisointi kansalaisjärjestöjen kautta vaihtelee maittain, missä havaitsemme kansalaisjärjestöjen välisen tehostetun yhteistyön malleja, kun taas muualla kansalaisjärjestöt toimivat täysin koordinoimatta keskenään.
Lisäksi digitalisaatio teknologisena kehityksenä tekee CS:n osallistumisesta paljon helpompaa ja taloudellisesti kivuttomana. Verkkotapaamiset helpottavat vuoropuhelua, keskustelua ja kuulemista erityisesti kaikille niille kansalaisjärjestöille, joilla on rajalliset taloudelliset resurssit ja henkilöresurssit. Sen lisäksi, että puhelinkonferenssit rikastavat CS:n tietämystä, suhteita ja yhteistyötä.
Valitettavasti monet osavaltiot jopa asettavat CS:ää syytteeseen kansallisen turvallisuuden, rikollisuuden, hätätilan määräämisen verukkeella, mutta myös erilaisten kansallisten lakien avulla CS-puolustajien syytteeseen asettamiseksi. Jälkimmäisen osalta erityisen suuri määrä kansalaisjärjestöjen edustajia on asetettu syytteeseen verotarkastusten tai muiden vähäisten rikosten jälkeen kiristettäväksi eivätkä hoitaa rooliaan.
Kansalaisjärjestöjen säännöllinen ja laillinen toiminta on välttämätöntä, jotta niiden toiminta ei ole oikeusvaltion vastaista. Suurin syy siihen, miksi valtiot suhtautuvat useisiin kansalaisjärjestöihin erittäin varovasti, on niiden toiminnan laittomuus. Useat laittomaan taloudelliseen ja poliittiseen toimintaan osallistuvat kansalaisjärjestöt johtavat siihen, että valtiot ja kansainväliset järjestöt kieltäytyvät ottamasta niitä mukaan päätöksentekoprosesseihinsa. Kun niiden legitimiteetti on varmistettu, valtion tulee kunnioittaa kansalaisjärjestöjen toimintaa erillisenä demokratian institutionaalisena soluna.
Jotkut osavaltiot pitävät kansalaisjärjestöistä rekisteriä, jonka perusteella kansalaisjärjestö rekisteröidään. Useat osavaltiot vaativat myös käytänne- ja eettisten sääntöjen sisällyttämistä kansalaisjärjestöjen sääntöihin. On kuitenkin korostettava, että valtioiden soveltamat kriteerit vaativat vertailevaa tutkimusta, jotta voidaan selvittää, asetetaanko kansalaisjärjestöjen rekisteröinnille järjettömiä ja tarpeettomia esteitä ja missä määrin.
Yhteenvetona voidaan todeta, että CS:n osallistuminen edistää väistämättä demokratiaa ja oikeusvaltiota ja siten rauhaa. Yhteistyön osallistumisen näkökohta on korostettava sekä valtioiden että kansainvälisten järjestöjen prioriteettina. Hyvien käytäntöjen kehittäminen CS:n integroimiseksi valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen prosesseihin on olennaista. Loppujen lopuksi CS:llä on merkittäviä "rauhallisen" vallan varantoja, jotka voivat vaikuttaa myönteisesti kansallisen ja kansainvälisen politiikan asialistaan ja sääntöihin.
