"Aina kun puhun siitä, itken", hän kertoi YK: n uutiset, joka kuvailee, kuinka propaganda levitti vihaviestejä, jotka saivat aikaan tappavan sanoinkuvaamattoman väkivallan aallon. Hän menetti 60 perheenjäsentä ja ystävää joukkoteurastuksessa.
Ennen YK:n yleiskokouksen muistotilaisuutta Ruandan tutsien vastaisen kansanmurhan kansainvälinen pohdintapäivä 1994, Ms Mutegwaraba puhui kanssa YK: n uutiset vihapuheesta digitaalisella aikakaudella, kuinka tammikuun 6. päivän hyökkäys Yhdysvaltojen Capitoliin laukaisi syvän pelon, kuinka hän selvisi kansanmurhasta ja kuinka hän selitti omalle tyttärelleen kokemiaan tapahtumia.
Haastattelua on muokattu selkeyden ja pituuden vuoksi.
YK:n uutiset: Huhtikuussa 1994 Ruandassa soitettiin radion kautta. Mitä se sanoi ja miltä sinusta tuntui?
Henriette Mutegwaraba: Se oli pelottavaa. Monet luulevat, että murhat alkoivat huhtikuussa, mutta 1990-luvulta lähtien hallitus julkaisi sen mediassa, lehdissä ja radiossa rohkaisemalla ja saarnaten tutsien vastaista propagandaa.
Vuonna 1994 he rohkaisivat kaikkia menemään jokaiseen kotiin, metsästämään heidät, tappamaan lapsia ja tappamaan naisia. Pitkän aikaa vihan juuret ulottuivat hyvin syvälle yhteiskunnassamme. Nähdäkseni hallituksen olevan sen takana, ei ollut toivoa, että eloonjääneitä olisi.
Kesäkuussa 14 kuvattu 1994-vuotias ruandalainen poika Nyamatasta selvisi kansanmurhasta piiloutumalla ruumiiden alle kaksi päivää.
UN News: Voitko kuvailla, mitä tapahtui näiden 100 päivän aikana, jolloin yli miljoona ihmistä tapettiin, enimmäkseen viidakkoveitseillä?
Henriette Mutegwaraba: Se ei ollut vain viidakkoveitset. He käyttivät millä tahansa mutkaisella tavalla, mitä voit ajatella. He raiskasivat naisia, avasivat raskaana olevien naisten kohtua veitsellä ja panivat ihmisiä septisiin aukkoihin elossa. He tappoivat eläimemme, tuhosivat kotimme ja tappoivat koko perheeni. Kansanmurhan jälkeen minulla ei ollut mitään jäljellä. Et voinut tietää, oliko naapurustossani koskaan taloa tai tutseja. He varmistivat, ettei eloonjääneitä ollut.
YK-uutiset: Kuinka parannat kauhusta ja traumasta? Ja miten selität sen, mitä tyttärellesi tapahtui?
Henriette Mutegwaraba: Kansanmurha vaikeutti elämäämme monin tavoin. On erittäin tärkeää olla tietoinen tuskastaan, ja sitten ympäröi itsesi ihmisillä, jotka ymmärtävät ja vahvistavat tarinasi. Jaa tarinasi ja päätä, ettet ole uhri. Yritä mennä eteenpäin. Minulla oli niin monia syitä tehdä niin. Kun selvisin, nuori sisareni oli vain 13-vuotias, ja hän oli tärkein syy. Halusin olla vahva hänelle.
Vuosiin en halunnut tuntea kipuani. En halunnut tyttäreni tietävän, koska se teki hänet surulliseksi ja näkisi hänen äitinsä, joka oli loukkaantunut. Minulla ei ollut vastauksia joihinkin hänen esittämiinsä kysymyksiin. Kun hän kysyi, miksi hänellä ei ole isoisää, sanoin hänelle, ettei minun kaltaisillani ole vanhempia. En halunnut antaa hänelle odotuksia, että hän näkisi minut, kun hän kävelee käytävää pitkin ja menee naimisiin. Mikään ei antanut minulle toivoa.
Nyt hän on 28-vuotias. Puhumme asioista. Hän luki kirjani. Hän on ylpeä siitä, mitä teen.
YK-uutiset: Kirjassasi Keinolla millä hyvänsä, käsittelet paranemisprosessia ja ilmaisua "ei koskaan enää", joka liittyy holokaustiin. Puhuit myös hyökkäyksestä pääkaupunkiin Washington DC:ssä 6. tammikuuta 2021 ja sanoit, että et ollut tuntenut tuota pelon tunnetta sitten vuoden 1994 Ruandassa. Voitko puhua siitä?
Henriette Mutegwaraba: Sanomme jatkuvasti "ei koskaan enää", ja sitä tapahtuu jatkuvasti: holokausti, Kambodža, Etelä-Sudan. Ihmisiä Kongon demokraattisessa tasavallassa tapetaan nyt, kuten puhun.
Jotain on tehtävä. Kansanmurha on estettävissä. Kansanmurha ei tapahdu yhdessä yössä. Se liikkuu asteina vuosien, kuukausien ja päivien aikana, ja kansanmurhan järjestäjät tietävät tarkalleen, mitä aikovat.
Tällä hetkellä adoptiomaani Yhdysvallat on hyvin jakautunut. Viestini on "herää". Propagandaa tapahtuu niin paljon, eivätkä ihmiset kiinnitä huomiota. Kukaan ei ole immuuni sille, mitä Ruandassa tapahtui. Kansanmurha voi tapahtua missä tahansa. Näemmekö merkit? Joo. Oli järkyttävää nähdä tällaista tapahtuvan Yhdysvalloissa.
Rotu- tai etnistä syrjintää on käytetty herättämään pelkoa tai vihaa muita kohtaan, mikä on usein johtanut konfliktiin ja sotaan, kuten Ruandan vuoden 1994 kansanmurhassa.
YK:n uutiset: Jos digitaalinen aika olisi olemassa vuonna 1994 Ruandassa, olisiko kansanmurha ollut pahempi?
Henriette Mutegwaraba: Täysin. Kaikilla on puhelin tai televisio monissa kehitysmaissa. Viesti, jonka leviäminen kesti vuosia, voidaan nyt levittää sinne, ja sekunnissa kaikki maailmassa näkevät sen.
Jos olisi ollut Facebook, Tik Tok ja Instagram, se olisi ollut paljon huonompi. Pahat ihmiset menevät aina nuoriin, joiden mieli on helppo turmella. Kuka on sosiaalisessa mediassa nyt? Suurimman osan ajasta nuoria.
Kansanmurhan aikana joukko nuoria liittyi miliisiin ja osallistui siihen intohimoisesti. He lauloivat tutsivastaisia lauluja, menivät koteihin ja ottivat sen, mitä meillä oli.
YK-uutiset: Mitä YK voi tehdä tukahduttaakseen tällaisen vihapuheen ja estääkseen sen toistumisen, mistä vihapuhe kasvoi?
Henriette Mutegwaraba: YK:lla on tapa lopettaa julmuudet. Vuoden 1994 kansanmurhan aikana koko maailma ummisti silmänsä. Kukaan ei tullut auttamaan meitä, kun äitini tapettiin, kun satoja naisia raiskattiin.
Toivon, että tämä ei koskaan toistu kenellekään maailmassa. Toivon, että YK voi keksiä tavan reagoida nopeasti julmuuksiin.
Ruandan muuri kansanmurhan uhrien nimet Kigalin muistokeskuksessa
YK-uutiset: Onko sinulla viesti nuorille, jotka liikkuvat sosiaalisessa mediassa, näkevät kuvia ja kuulevat vihapuhetta?
Henriette Mutegwaraba: Minulla on viesti heidän vanhemmilleen: opetatko lapsillesi rakkautta ja välittämistä lähimmäisistä ja yhteisöstä? Tämä on perusta sellaisen sukupolven kasvattamiselle, joka rakastaa, kunnioittaa naapureita eikä osta vihapuhetta.
Se alkaa meidän perheestä. Opeta lapsillesi rakkautta. Opeta lapsesi olemaan näkemättä värejä. Opeta lapsiasi tekemään sitä, mikä on oikein ihmisperheen suojelemiseksi. Se on viesti, joka minulla on.
