Pakon ja voiman käyttö on edelleen yleinen käytäntö eurooppalaisessa psykiatriassa, vaikka niiden käyttöä on pyritty vähentämään.
Viimeaikaisissa tutkimuksissa on tarkasteltu potilaan näkemyksiä mielenterveyspalveluista. Sisään yksi tutkimus vuodelta 2016 Potilaiden retrospektiiviset näkemykset pääsystä ja psykiatrisen sairaalahoidon pituudesta analysoitiin. Tutkimus sisältää analyysin, joka tehtiin tahattomasti vangituista laitospotilaista 10 Euroopan maassa, joista 770 joutui yhden tai useamman pakkokeinon kohteeksi vapautensa menettämisen aikana.
Löydökset osoittivat pakkohoidon haitallisia vaikutuksia sairaalahoidon tehokkuuteen.
Tutkimuksen päätutkija Paul McLaughlin sosiaali- ja yhteisöpsykiatrian yksiköstä, WHO:n yhteistyökeskuksesta mielenterveyspalveluiden kehittämisestä Englannissa, totesi: "Pakon käyttö mielenterveyshuollossa on edelleen yleinen käytäntö lainkäyttöalueilla kaikkialla maailmassa. Tahdonvastaisen sairaalahoitoon ottaminen lakisääteisten säilöönottovaltuuksien nojalla, ilmeisimpiä pakkokeinojen muotoja ovat "pakkotoimenpiteet" eli psykotrooppisten lääkkeiden pakottaminen vastoin potilaan tahtoa, potilaan tahaton sulkeminen eristyksissä tai eristyksissä, ja potilaan raajojen tai kehon manuaalinen tai mekaaninen kiinnitys vapaan liikkeen estämiseksi. Huolimatta pakkokeinojen laajasta käytöstä on kuitenkin huomattavan vähän empiiristä näyttöä niiden yhteydestä hoitotuloksiin.
Pakkokeinojen käyttö olisi perusteltua vain, jos niiden käyttö paranisi toimenpiteen kohteena olevan henkilön tai vaihtoehtoisesti muiden hoidossa olevien henkilöiden hoitotilannetta, joka kärsisi kielteisesti tämän henkilön toiminnasta. Näin ei kuitenkaan näytä olevan useiden asiantuntijatutkimusten mukaan.
Paul McLaughlin ja hänen tutkijatoverinsa tutkimuksensa tulosten perusteella päättelivät: "Kun otetaan huomioon niiden laaja käyttö, pakkokeinojen ja hoitotulosten välinen yhteys on selvästi tärkeä. Väkivallan käyttöön liittyvien fyysisten riskien lisäksi laadulliset tutkimukset osoittavat johdonmukaisesti, että potilaat voivat kokea pakkokeinot nöyryyttäviksi ja ahdistaviksi, ja niiden käytön psyykkisiä riskejä on alettu huomioida."
Pakottaminen johtaa pidempään sairaalahoitoon
Tutkimukseen osallistui yhteensä 2030 tahdosta riippumatonta potilasta 10 maasta. Todettiin, että 770 (37.9 %) joutui yhden tai useamman pakkokeinon kohteeksi ensimmäisten neljän viikon aikana vastaanottoa tai harvemmin, jos he pääsivät psykiatrisesta sairaalasta aikaisemmin. Nämä 770 potilasta kokivat 1462 kirjattua pakkokeinojen käyttöä.
Tästä löydöstä Paul McLaughlin päätteli, että: "Pakkolääkityksen käyttö liittyi siihen, että potilaat perustelivat maahanpääsyä huomattavasti harvemmin haastateltaessa kolmen kuukauden kuluttua. Kaikki pakkokeinot liittyivät potilaiden pidempään sairaalahoitoon"
Eri muuttujia tarkasteltaessa todettiin, että eristäytyminen oli merkittävä ennustaja pidemmälle sairaalassaololle, mikä lisäsi noin 25 päivää keskimääräiseen vastaanottoon.
Tarkasteltaessa, oliko tietyntyyppisillä pakkotoimilla voimakkaampi vaikutus kuin toisilla, havaittiin, että pakkolääkitys vaikuttaa olevan poikkeuksellisen voimakas. Tämän tyyppisen voiman käyttö edistää voimakkaasti potilaiden paheksuntaa psykiatrista hoitoa kohtaan.
Tahattomien sitoumusten lisääminen
An pääkirjoitus julkaistiin British Medical Journalissa vuonna 2017, ja se tarkasteli Englannin tahattomien psykiatristen sairaalahoitojen lisääntyvää määrää. Se on kasvanut yli kolmanneksella kuudessa vuodessa. Skotlannissa pidätysten määrä kasvoi 19 prosenttia viidessä vuodessa.
Järkyttävää kyllä, tilanne on heikentynyt siinä määrin, että yli puolet Englannin psykiatrisiin sairaaloihin ottamista on nyt tahattomia. Tämä on korkein mitattu luku sitten vuoden 1983 mielenterveyslain.
Myös Saksa on kokenut pahenemisen. Tutkimus esiteltiin World Psychiatric Associationin (WPA) temaattisessa konferenssissa: Pakkohoito psykiatriassa vuonna 2007, jossa tarkasteltiin Saksan siviilien sitoutumisasteita. Tutkimuksessa havaittiin, että jos fyysisen rajoituksen sallivat sitoumukset jätetään pois, ne yli kaksinkertaistuivat. Kasvu on 24:stä 55:een 100,000 1992 asukasta kohden vuosina 2005-64. Ja kun tarkastellaan julkisia sitoumusprosentteja, ne nousivat 75:stä 38:een. Eri tyypit yhteenvetona kaikkien sitoumusten kokonaismäärä kasvoi Saksassa XNUMX prosenttia.
Siviilioikeudellisilla sitoumuksilla tapahtuvan vapaudenriiston tyyppisten lisäksi Saksassa käytetään myös toisenlaisia rajoituksia. Ihmisiä viedään yhä useammin tuomioistuimen eteen. Vuodesta 1992 lähtien pakollisia fyysisiä rajoituksia koskevat tuomioistuimen päätösprosentit nousivat yli seitsenkertaisiksi 12:sta 90:een 100,000 XNUMX asukasta kohti.
Tanskassa Mahdollisuuden riistää vapaus tahtomattaan sitoutumalla psykiatriaan on entistä merkittävämpää. Vuodesta 1998, jolloin sitoumuksia oli 1522 henkilöä, on tapahtunut lähes lineaarinen kasvu vuoteen 2020, jolloin sitoumuksia oli 5165 henkilöä.
Kommenttien lisääminen on estetty.