Lukittu, miksi? Häneltä oli riistetty vapaus yksinkertaisesti siksi, että hän oli hieman hämmentynyt ja soittanut kovaa musiikkia myöhään illalla. Naapuri oli soittanut poliisille, joka totesi hänen kodin sotkuiseksi ja pyysi häntä tutkittavaksi. Hän ei ollut psykoottinen, eikä uskonut tarvitsevansa ammattiapua. Hän tiesi hyvin, mitä voisi tapahtua, hänet oli suljettu psykiatriselle osastolle muutama vuosi sitten. Hänet vietiin kuitenkin paikalliseen psykiatriseen sairaalaan, jossa hänet lukittiin tuntia myöhemmin.
Hän ei ollut syyllistynyt rikokseen, ei ollut itsetuhoinen eikä vaarallinen kenellekään. 45-vuotias nainen tunsi ystäviensä rauhanomaisena kristittynä ja aktiivisena yhteisössään. Mutta joskus hänen elämänsä meni vähän liian sekaisin, ja näin oli tässä. Hän tiesi, että hän tarvitsi rentoutumista ja oli siten menossa lomalle, ja soitti musiikkia pakkaaessaan matkaansa seuraavana päivänä. Hänen mielensä oli jossain muualla, kun poliisi soitti kelloa toisen kerran sinä iltana. Hän ei osannut selittää sitä pois ja päätyi suljetulle psykiatriselle osastolle.
Yllä oleva tarina ei ehkä ole epätavallinen Tanskassa, sillä yhä useampia ihmisiä suljetaan psykiatrisille osastoille. Ja se ei tapahdu vain vaarallisille hulluille rikollisille, se tapahtuu suurelle joukolle ihmisiä. Huolimatta rajoittavasta laista, nimenomaisista suojaprotokollia ja selkeästä politiikasta vähentää pakkokeinojen käyttöä psykiatriassa, viime vuonna eniten vapautensa menetti henkilöitä psykiatriassa. Ja se on kasvanut tasaisesti vuosia.
Psykiatrian laki
Tanskassa henkilöltä voidaan riistää vapaus psykiatriassa usealla eri tavalla. Olosuhteet, kriteerit ja suojat väärinkäytöksiä vastaan on säädetty erityislaissa, psykiatrialaissa. Vapaudenmenetystä ja pakko- tai voimankäyttöä voidaan soveltaa silloin, kun henkilön vapaaehtoiseen yhteistyöhön ei ole mahdollista saada ja puuttumisen katsotaan olevan vähimmäisvaraperiaatteen mukainen [vähemmän tunkeileva puuttuminen].
Laki edellyttää, että henkilö voidaan ja täytyy ottaa säilöön, jos hän on hoidon tarpeessa, ei suostu vapaaehtoisesti hyväksymään maahantulotarjousta ja seuraavat ehdot täyttyvät:
- henkilö on hullu tai hulluutta vastaavassa tilassa ja
- On kohtuutonta olla pidättämättä henkilöä hoidon antamista varten, koska: (a) mahdollisuus toipua tai sairauden merkittävä ja ratkaiseva paraneminen muuten heikkenisi olennaisesti; tai (b) henkilö aiheuttaa välittömän ja huomattavan vaaran itselleen tai muille.
Mitään oikeudenkäyntiä ei pidä järjestää vapaudenriiston lainmukaisuuden vuoksi. Se voidaan suorittaa heti, kun psykiatri on vahvistanut, että hänen mielestään hoito, jota hän uskoo voivansa tarjota, on tarpeen. Kohdettu voi valittaa, mutta tämä ei estä vapaudenriiston täytäntöönpanoa.
Tämä on johtanut jatkuvasti lisääntyvään tuhansien henkilöiden pidättämiseen vuosittain.
3 tilastoa tahattomista sitoumuksista
rotuhygienia
Mahdollisuus kohdistaa näin laajaan joukkoon ihmisiä vakavalla väliintulolla – vapaudenriistolla – juontaa juurensa 1920- ja 1930-luvuilta, jolloin eugeniikasta tuli Tanskan sosiaalisen kehitysmallin edellytys ja olennainen osa. Tuolloin yhä useammat kirjoittajat esittivät toiveen, että vaarattomatkin "poikkeavat" voitaisiin ottaa väkisin mielisairaalaan.
Tämän ajatuksen taustalla ei ollut huoli yksilöstä, vaan huoli yhteiskunnasta tai perheestä. Ajatus yhteiskunnasta, jossa "poikkeavilla" ja "hankalaisilla" elementeillä ei ollut sijaa.
Tuolloin tunnetun Tanskan korkeimman oikeuden yleisen syyttäjän mukaan Otto SchlegelDanish Weekly Journal of the Judiary -lehden artikkelissa kaikki kirjoittajat yhtä lukuun ottamatta ajattelivat, että "mahdollisuus pakolliseen sairaalahoitoon tulee olla jossain määrin avoinna myös henkilöille, jotka eivät luultavasti ole vaarallisia, mutta jotka eivät voi toimia ulkomaailmassa, kiusallisille hulluille, joiden käyttäytyminen uhkaa tuhota tai skandaaloida heidän omaisiaan. Myös parantavien näkökohtien on katsottu oikeuttavan tietyissä tapauksissa pakollisen sairaalahoidon"
Näin ollen Tanskan vuoden 1938 mielenterveyslaki esitti mahdollisuuden pidättää ei-vaarallisia hulluja. Ajatuksen taustalla oleva ajatus riistää asianomaiselta hänen vapautensa ja siten poistaa ne, jotka eivät pystyneet toimimaan riittävästi yhteiskunnassa – niin sanottu ongelmallinen ja poikkeava hullu, joka ei ollut vaarallinen – ei ollut yksilön huolenaihe, vaan huolta yhteiskunnasta. Tämän mahdollisuuden sisällyttämiseen lainsäädäntöön ei johdu myötätuntoinen huoli tai ajatus apua tarvitsevien ihmisten auttamisesta, vaan ajatus yhteiskunnasta, jossa poikkeavilla ja "hankalaisilla" elementeillä ei ole sijaa. Loppujen lopuksi heidän käytöksensä voi uhata heidän sukulaisensa tuhoamista tai skandaalista.
Hullun vapaudenmenetys perustui historiallisesti hätälain periaatteeseen. Vuoteen 1938 asti oikeudellinen perusta hullujen vapauden riistämiselle löytyi vielä Tanskan laista 1-19-7 vuodelta 1683 ja myöhemmästä lainsäädännöstä. Hullun vapaudenriistoa koskevat säännöt koskivat vain sellaisia hulluja, joita saatettiin pitää vaarallisina yleiselle turvallisuudelle tai itselleen tai ympäristölleen.
Kanssa Eugeniikka vaikutti vuoden 1938 Insanity Actiin tämä muuttui ja mahdollisuus ottaa säilöön yhteiskunnallisena ongelmana esiin tuotuja ei-vaarallisia henkilöitä on säilytetty uudemmasta psykiatrialaista lähtien.
Säilytykset
Psykiatrian vapaudenmenetys kotoa tai kadulta noutamisen lisäksi voidaan tehdä myös henkilöille, jotka joutuvat vapaaehtoisesti sairaalaan.
Jos psykiatriseen sairaalaan hakeutunut henkilö hakee kotiutusta, ylilääkärin on päätettävä, voidaanko potilas kotiuttaa vai pitääkö hänet pakottaa. Henkilön irtisanoutumistoive voi olla selvä (hän vaatii vapautusta), mutta se voi olla myös henkilön käyttäytymistä, joka on rinnastettava irtisanoutumistoiveeseen.
Lain mukaan vapaaehtoisesti vastaanotettu potilas voidaan ja pitää ottaa säilöön, jos hän hakee kotiutusta silloin, kun hän täyttää psykiatrisen lain mukaiset vastaanottovelvollisuuden ehdot.
Ennen tätä potilaan suostumus vapaaehtoisen hoidon jatkamiseen on haettava vähimmäisvaran periaatteen mukaisesti.
Tanskassa on yli 25 vuoden ajan ollut erittäin vahva poliittinen ja hallitusten tahto vähentää pakkokeinojen käyttöä psykiatriassa. Tämä tarkoitus ei kuitenkaan heijastu jokapäiväiseen elämään ja käytäntöön psykiatrisilla osastoilla. Siten voidaan myös havaita tahattomien säilytysten merkittävä kasvu.
Säännöllisten tahdosta riippumattomien sitoumusten ja pidätysten lisäksi on vielä yksi vähemmän ilmeinen menettely, jolla sitoumuksia pannaan täytäntöön psykiatrisilla osastoilla ilman, että se näyttäisi olevan tahdosta riippumaton sitoumus, vaikka se on vastoin asianomaisen suostumusta. Tämä on rikoslain mukaista tuomioistuimen määräämää tuomiota psykiatriseen hoitoon. Tuhannet ihmiset elävät siis nykyään yhteiskunnassa, mutta ne voidaan noutaa milloin tahansa, he eivät noudattaisi hoito-ohjeita ja suljetaan psykiatriselle osastolle. Kun tämä tehdään, sitä ei pidetä tahattomana sitoutumisena.
Laki aiheuttaa pakkoa
Psykiatrian vapaudenriisto on lisääntynyt vuosi vuodelta viime vuosikymmeninä ja ylittää selvästi psykiatrisen laitoshoidon kasvun tai väestönkasvun.
Tanskan hallitusten vaihtuvien ponnistelujen ja yksimielisen poliittisen aikomuksen myötä vähentää pakkokeinojen käyttöä psykiatriassa, resurssien kohdentamisessa ja keskitetyissä hallinnollisissa ponnisteluissa tämän toteuttamiseksi voidaan nähdä vain pelkkä tosiasia laillisen mahdollisuuden käyttää tai käyttää. vaativat pakkokeinojen käyttöä liukuharjoittelun syynä ja lisääntyvät vapaudenriistot psykiatriassa.
