Mahdollisuus liittymiseen on tärkeä Putinin ja Kiinan takia.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vihdoin herättänyt Euroopan unionin näkemään Länsi-Balkanin strategisen merkityksen ja Moskovan mahdollisuuden käyttää alueen ratkaisemattomia kiistoja lännen heikentämiseen.
EU:n johtajien on nyt tartuttava geopoliittiseen hetkeen muuttaakseen kuuden pienen, taloudellisesti epävakaan maan, joiden yhteenlaskettu väkiluku on alle 18 miljoonaa, integroituminen unioniin, tai vaarana on, että Venäjä ja Kiina käyttävät niitä valtapeleissään. kirjoittaa Paul Taylor Politicolle.
Huolimatta syvästä pettymyksestä etanan edistymisvauhtiin sen jälkeen, kun EU antoi niille virallisesti jäsenyysmahdollisuuden vuonna 2003, unioniin liittyminen on edelleen paras mahdollinen tulos Albanialle, Bosnia ja Hertsegovinalle, Kosovolle, Montenegrolle, Pohjois-Makedonialle ja Serbialle sekä Loput Eurooppa.
Jos EU pitää ne edelleen loitolla, vaihtoehdot voisivat olla lähentyminen Venäjään, epäliberaalin, liittoutumattoman vyöhykkeen syntyminen, joka voisi ulottua Unkarista Turkkitai – vielä pahempaa – alaspäin kohti uutta aseellista konfliktia, johon liittyy myrkyllinen sekoitus järjestäytynyttä rikollisuutta ja aseellista siirtolaisuutta.
Joissakin Länsi-Euroopan pääkaupungeissa, erityisesti Pariisissa ja Haagissa, joissa EU:n laajentumisuupumus on voimakkainta, vallitsee omahyväinen oletus, että status quo on hallittavissa eikä aiheuta vakavaa riskiä Euroopan turvallisuudelle. Varmasti Länsi-Balkanin ihmiset ovat sotaan väsyneitä 1990-luvun kauhujen jälkeen.
Tilanne saattaa näyttää hallitulta, mutta se on kestämätön loputtomiin. Ei ole mitään takeita siitä, että Bosnian tai Serbian ja Kosovon väliset ratkaisemattomat konfliktit jäätyvät pienillä taudeilla tai ettei paikallinen poliittinen väkivalta laajene, houkuttelee ulkopuolisia toimijoita ja ruokkii uusia pakolais-, aseita ja huumevirtoja EU:hun. Viimeaikaiset yhteenotot Kosovon serbiautojen rekisterikilvestä osoittavat, kuinka pieni kipinä voi sytyttää kuivan ruohon.
Venäjän presidentin Vladimir Putinin hyökkäys Ukraina on suututtanut monia alueella, ruokkien ultranationalismia kovan linjan Venäjä-mielisten serbien keskuudessa ja tuonut mieleen tuskallisia muistoja kuolemasta ja tuhosta 1990-luvun Jugoslavian sotien eläneiden keskuudessa.
Moskova yrittää sytyttää panslaavilaista ortodoksista nationalismia ja hyödyntää jakautumista missä vain voi. tukee Bosnian serbijohtaja Milorad Dodikin uhkauksia erota Bosniasta ja leviää harhaanjohtavat tiedot ruokkimaan Kosovon serbien vihamielisyyttä Pristinan hallitusta kohtaan.
Kiina puolestaan hakee ensisijaisesti taloudellisia investointeja käyttämällä Belt and Road -aloitteen 14+1-kehystä vuorovaikutukseen paikallisten johtajien kanssa, jotka etsivät kunnianhimoisia infrastruktuuri- ja puolustushankkeita. YK:n turvallisuusneuvostossa hän seurasi Venäjän esimerkkiä Länsi-Balkanilla ja käytti taloudellista valtaansa luopuakseen Balkanin valtioita tukemasta päätöslauselmia, jotka kritisoivat ihmisoikeudet väärinkäytökset Xinjiangissa tai Hongkongissa.
Serbian hallitusmyönteiset tiedotusvälineet ruokkivat venäläistä tarinaa sodasta Ukraina, ja venäläiset tiedotusvälineet edistävät sotahysteriaa Kosovoa vastaan. Venäjä ja Kiina ovat osallistuneet Serbian uudelleenaseistamiseen. Moskovalla on myös voimakas energiavipu, sillä Serbia saa 80 % kaasustaan Venäjältä, kun taas Bosnia on 100 % riippuvainen. Osittain tästä syystä Serbia on kieltäytynyt liittymästä EU:n Venäjän vastaisiin pakotteisiin, mikä aiheuttaa ärsytystä Brysselissä.
EU:lla on tehokkaampi pitkän aikavälin vipuvaikutus, jos se haluaa käyttää niitä, kun otetaan huomioon yleinen halu liittyä ryhmittymään koko alueella Serbiaa lukuun ottamatta. Ranska ja Alankomaat ovat kuitenkin sittemmin vastustaneet laajentumista pääasiassa maahanmuuton ja järjestäytyneen rikollisuuden pelon vuoksi.
EU:n naapurimaat Kreikka ja Bulgaria ovat pitkään estäneet entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian pyrkimyksen EU- ja Nato-jäsenyydestä vaatien sitä vaihtamaan nimensä ja hyväksymään Sofian kertomuksen omasta historiastaan ja bulgarialaisvähemmistöstä.
Jopa sen jälkeen, kun Ranska suostui vuonna 2018 vaihtamaan nimensä Pohjois-Makedoniaksi, se vetosi neuvottelujen aloittamiseen Skopjen ja Albanian kanssa vaatiakseen liittymisprosessin uudistamista niin, että siihen sisällytetään peruuttamisperiaate perääntymistapauksissa. Neuvottelut alkoivat vihdoin tämän vuoden heinäkuussa, mutta Pohjois-Makedonian on vielä ensi vuonna muutettava perustuslakiaan sisällyttääkseen siihen sovitut ehdot. Bulgaria, mahdollinen poliittinen sudenkuoppa, koska hallituksella ei ole superenemmistöä.
Kun EU-johtajat ryntäsivät kesäkuussa myöntämään Ukrainalle ja Moldovalle ehdokasaseman vastauksena Venäjän hyökkäykseen, Länsi-Balkanin eliitit pelkäsivät ymmärrettävästi maansa syrjäytyvän jäsenjonossa. Vastaavasti kun Saksan liittokansleri Olaf Scholz vaati EU:ta uudistamaan päätöksentekojärjestelmäänsä siten, että kansalliset veto-oikeudet pakotteisiin ja veropolitiikkaan poistetaan ennen uusien jäsenten hyväksymistä, se kuulosti vielä pidemmältä odotukselta.
Mitä EU:n pitäisi nyt tehdä?
Primo, näkyvämpää poliittista sitoutumista.
Tänä vuonna EU alkoi kiinnittää enemmän huomiota tähän pitkään laiminlyötyyn alueeseen. EU:n ja Länsi-Balkanin välillä järjestettiin kaksi korkean tason kokousta – yksi niistä ensimmäistä kertaa alueella – sekä Berliinin prosessin elvyttäminen alueellisen taloudellisen yhdentymisen tukemiseksi EU:n sisämarkkinoihin liittymistä valmisteltaessa. Länsi-Balkanin johtajat osallistuivat uuden eurooppalaisen poliittisen yhteisön avajaishuippukokoukseen Prahassa lokakuussa, Ranskan presidentin Emmanuelin unelmoimaan. pituusmerkki.
Tätä sitoumusta on jatkettava.
Secundo, nopeuttaakseen etuja ja osallistumista liittymisprosessiin.
EU:n on tarkistettava raskasta liittymisprosessiaan jakaakseen enemmän jäsenyyden tuomia taloudellisia ja markkinoille pääsyn etuja etukäteen, kun hakijat etenevät uudistuksissa. Ne saavat tällä hetkellä vain pienen osan liittymistä valmistelevasta tuesta liittymisajankohtaan asti.
EU:n olisi kutsuttava alueen ministereitä neuvoston epävirallisiin kokouksiin, joissa käsitellään yhteistä etua koskevia asioita. Sen pitäisi rohkaista Länsi-Balkanin maita valitsemaan tarkkailijoita Euroopan parlamenttiin samaan aikaan kuin vuoden 2024 Euroopan parlamentin vaaleissa, jotta niillä olisi sananvaltaa, ellei ääntään, EU:n lainsäädäntötyössä.
Päätyö on tietysti tehtävä ehdokasvaltioissa, joista suurin osa ei täytä demokratian, oikeusvaltion, sananvapauden ja korruption torjunnan perusedellytyksiä voidakseen hakea jäsenyyttä.
Kuten aina, se on kana ja muna -ongelma. Miksi Balkanin poliitikkojen pitäisi tehdä tuskallisia uudistuksia, jotka voivat heikentää heidän valtaansa ja rahojaan näin kaukaiselle ja epävarmalle tulevaisuudennäkymille? EU:n on työskenneltävä kovemmin alhaalta käsin ja tuettava kansalaisyhteiskuntaa, naisjärjestöjä ja pienyrityksiä muutoksen veturina, tarjoten samalla kannustimia ja kohdistamalla paineita ylhäältä.
Tällä geopoliittisella hetkellä EU:lla ei yksinkertaisesti ole varaa antaa alueen murentua.
Kuva Michael Erhardsson:
